Petteri Orpo valittiin jatkamaan kokoomuksen puheenjohtajana

Kokoomuksen puoluekokous Porissa valitsi Petteri Orpon jatkamaan puheenjohtajana kolmannelle kaudelle. Orpo on johtanut kokoomusta kesäkuusta 2016. Petterin työurasta hänen omilta sivuiltaan: Elokuussa -94 minut valittiin ylioppilaskunnan pääsihteeriksi. Tuosta päivästä lähtien olen ollut yhtäjaksoisesti työssä ilman päivänkään taukoa. SYL:n pääsihteeriksi minut valittiin 1997. Se olikin oikea vaikuttamisen korkeakoulu. Pääsin tapaamaan presidenttiä, ministereitä ja virkamiehiä. Taistelimme opintotuen korottamisen ja tulorajojen noston puolesta ja pidimme myös hauskaa. Tuosta tehtävästä siirryin 1998 Varsinais-Suomen Kokoomuksen toiminnanjohtajaksi. Toiminnanjohtajana tutustuin Varsinais-Suomeen läpikotaisin. Ajoin tuhansia kilometrejä vuodessa kevät- ja syyskokouksissa eri puolilla maakuntaamme. Homma meni kai hyvin, kun vuoden 2002 alusta sisäministerinä toiminut ja Kokoomuksen puheenjohtajaksi juuri noussut Ville Itälä kutsui minut Helsinkiin erityisavustajakseen. Villen avustajana olin mukana politiikan kovilla areenoilla, hallituksen neuvotteluissa, eduskuntaryhmän ja puolueen taistoissa. Kun 2003 Kokoomus hävisi vaalit ja jäi oppositioon, siirryin Kokoomuksen apulaispuoluesihteerin tehtävään. Siinä toimin vuoteen 2005 asti, jolloin muutimme Turkuun. Apulaispuoluesihteerin työssä parhaat hetket koin vaalipäällikkönä voittoisissa EU- ja kuntavaaleissa. Turussa työskentelin yrityspalvelujohtajana Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa kunnes tulin maaliskuussa 2007 valituksi eduskuntaan. Eduskunnassa minut valittiin ensimmäisen kauteni alussa eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi. Se oli minulle suuri asia. Sain osallistua eduskuntaryhmän työn johtamiseen ja suunnitteluun sekä kokoomuksen ministeriryhmän työskentelyyn, joka on ollut todellinen vaikuttamisen paikka. Olin talousvaliokunnan ja ensimmäiset kaksi vuotta myös ympäristövaliokunnan jäsenenä. Lisäksi olin eduskunnan oman hallituksen toinen kokoomusjäsen. Puhetta kansliatoimikunnassa johti tuolloin nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Vuonna 2011 käytiin värikkäät eduskuntavaalit, joissa tulin...
Lue lisää