Demarinuorten Perholehto: Palkankorotuksia ja lyhyemmät työviikot – aitoa arvostusta sosiaali- ja terveysalalle

Demarinuorten Perholehto: Palkankorotuksia ja lyhyemmät työviikot - aitoa arvostusta sosiaali- ja terveysalalle

Demarinuoret julkisti perjantaina 12.11. aluevaaliohjelmansa. Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto vaatii tuntuvia tekoja hoitovelan purkamiseksi ja ratkaisuja sosiaali- ja terveysalan palkkaepätasa-arvoon.

Jokainen suomalainen ansaitsee hyvää hoitoa vuoden jokaisena päivänä, eikä näin tapahdu jos sote-ala kärvistelee palkkakuopassa. Nostamme aluevaalien alla esiin keinoja, joilla voidaan parantaa hoito- ja hoivatyöntekijöiden asemaa, lisätä pidemmällä aikavälillä alan vetovoimaisuutta sekä purkaa samalla valtavaa hoitajapulaa, Perholehto toteaa.

Vuosien 2016-2019 välillä esimerkiksi lähihoitajakoulutukseen hakijamäärät ovat pudonneet kolmanneksella ja jyrkkää notkahdusta on myös korkea-asteen hoitoalan koulutukseen hakevissa. Samanaikaisesti alalta eläköityy lähivuosina paljon henkilöstöä. Perholehto katsoo, että alan vetovoimaisuuden turvaamiseksi tarvitaan isoja muutoksia. Esimerkiksi 7,5 tunnin työpäivä viitenä päivänä viikossa ei ole kiveen hakattu totuus, jota ei voisi muuttaa. 

Ilman riittävää määrää hyvinvoivia soteammattilaisia meitä ei hoida tulevaisuudessa kukaan. Alan vetovoimaa on parannettava muun muassa lyhennetyllä työviikolla, paremmalla johtamisella, henkilöstömäärän riittävyyden varmistamisella sekä satsauksilla hyvinvointiin työssä. Yksi keskeinen keino on myös työperäisen maahanmuuton lisääminen ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisen helpottaminen, Perholehto jatkaa.

Demarinuoret vaatii toimenpiteitä myös mielenterveystyöhön. Koronakriisi on syventänyt pahoinvointia, joka kytee suomalaisessa yhteiskunnassa. Hoitoon ei pääse ajoissa ja ongelmat pahenevat hoidon viivästymisen takia.

– Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja tulee vahvistaa ja varhaista mielenterveysongelmien tunnistamista tulee kehittää. Käytännössä esimerkiksi oppilaitosten yhteyteen on palkattava psykiatrisia sairaanhoitajia ja terveystarkastuksiin on sisällytettävä mielenterveyskartoitus. Akuuttiavun tarpeeseen tulee vastata ottamalla käyttöön monitoimijainen päivystysmalli, jossa sosiaali- ja terveydenhuolto ja täydentävässä roolissa järjestöjen edustajat toteuttavat kiireellisiä päivystyspalveluja, Perholehto esittää.

Lisäksi Demarinuoret vaatii sosiaali- ja terveyspalveluja yhdeltä luukulta vuoteen 2023 mennessä. 

– Palveluiden saatavuutta ja helppokäyttöisyyttä on parannettava siten, että terveyspalveluiden lisäksi myös sosiaalipalvelut ovat saavutettavissa yhden luukun periaatteella purkamalla eri toimijoiden välisiä raja-aitoja. Lisäksi palvelumaksuihin tulee kiinnittää huomiota, Perholehto linjaa. 

Perholehto tiedostaa, että palkkakuiluista ja työoloista puhuminen on herättänyt julkisessa keskustelussa vastustusta samalla kun valtio on lisännyt velanottoa koronakriisin takia. Perholehto kuitenkin korostaa, että hyvinvointi- ja terveyspolitiikka vaatii pitkänäköisyyttä. 

‒ Hoitoalan ongelmat eivät ratkea silmänräpäyksessä, vaikka kaikki voitava tehtäisiin heti. Alalle kouluttaminen ja ulkomaisen työvoiman saaminen Suomeen vie vielä pitkään. Viime kädessä kysymys on kuitenkin siitä arvosta, jonka annamme meitä hoitaville ihmisille ja heille, joita he hoitavat. Olisiko viimein aika nostaa naisvaltainen ala arvoiselleen paikalle? Perholehto päättää.

Tutustu Demarinuorten aluevaaliohjelmaan tästä linkistä.

Lähde: STT Info