Keskustalla on kasvun salkut käsissään – talous ja työllisyys hoidetaan yhdessä

Keskustalla on kasvun salkut käsissään - talous ja työllisyys hoidetaan yhdessä

Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen toisti Suomenmaassa uhkauksen keskustan hallituksesta lähdöllä. Erityisesti Petri Honkonen kertoo, että hallitusyhteistyön riippuvan SDP:n toimista. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen vastaa Honkoselle.

Keskustan ei tarvitse olla huolissaan

– SDP:stä Honkosen tai keskustan ei tarvitse olla huolissaan. Talous ja työllisyys ovat meille tärkeimpiä tavoitteita. Keväällä tehdään päätökset niin työllisyydestä, ilmastosta kuin taloudesta aiemmin sovitun mukaan, eikä kukaan ole viestinyt muuta, SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen korostaa.

Suomen talous ja työllisyys kehittyvät vauhdilla. Vuoden 2021 talouskasvu ylitti ennusteet ja työllisyysaste päätyi Suomen ennätykseen 73,5 % tasolle. Velkaantuminen on pienentynyt ja taittuu paljon hallituksen tavoitteita nopeammin. Hallitus on saavuttamassa tavoitteensa taloudessa ja työllisyydessä koronakriisistä huolimatta.

Hyvä tulos aluevaaleissa hieman helpottaa

– Toivottavasti hyvä tulos aluevaaleissa hieman helpottaa keskustalaisten oloa. Puolueesta jatkuvasti arvostellaan muita ja puhutaan toisten puolueiden puolesta. Se ei ole rakentavaa. Sen sijaan tilannetta auttaisi keskustan konkreettiset avaukset siitä, kuinka se uskoo taloutta hoidettavan kestävästi. Jos he uskovat leikkauksiin, mistä on leikattava? Jos kasvua on luotava, millä toimilla keskusta sen tekisi?

Suomen taloudessa vielä paljon tehtävää

Hyvästä vireestä huolimatta Suomen julkisessa taloudessa on vielä paljon tehtävää. Julkisen talouden kannalta tärkeintä on työllisyyden nousu. Toisaalta Suomen talouden pitkään jatkunut ongelma on tuottavuuskasvun heikkous. Työllisyyden kasvulle suurin este on osaavan työvoiman saatavuus, tuottavuuden kannalta ytimessä ovat tutkimus, kehitys ja innovaatiopanokset

Talouskehityksen turvaamiseksi.

SDP on valmis tekemään tarvittavat päätökset niin lyhyen kuin pitkän aikavälin talouskehityksen turvaamiseksi. Siinä pääministeri Sanna Marin ja työministeri Tuula Haatainen ovat tärkeässä roolissa. Keskustalla itsellään on valtiovarainministerin, elinkeinoministerin sekä tiede- ja kulttuuriministerin salkuissa tärkeät työkalut tulevan kasvun ja vahvan talouden tekemiseen. Muiden syyttelyn sijaan kaikkien on aika toimia. Tarvitsemme uusia avauksia. Niitä löytyy esimerkiksi parlamentaarisen TKI-työryhmän raportista, joka jätettiin joulun alla. Riitaa ennakoimalla energia tosiaan saattaa loppua kesken, mutta jos halua on, ratkaisut kyllä ovat olemassa, Mäkynen päättää.

Lähde: STT Info / SDP