Kokoomus esittää välikysymyksen, jos hallitus ei kykene budjettiriihessä ratkaisuihin talouden syöksykierteen oikaisemiseksi

Kokoomus jättää välikysymyksen, mikäli hallitus ei pysty budjettiriihessä tekemään päätöksiä velkakierteen pysäyttämiseksi, uudesta työllisyystavoitteesta ja ratkaisuista kilpailukyvyn parantamiseksi.

Kokoomuksen mukaan budjettiriihi on viimeinen paikka tarkastella hallituksen ohjelmaa uudestaan ja antaa eduskunnalle tiedonanto päivitetystä ohjelmasta.

“Odotamme hallituksen tekevän budjettiriihessä ratkaisuja, joilla estetään yt-kierre ja luodaan vakaa talouden näkymä tulevaisuuteen. Kyse on ihmisten työpaikoista ja toimeentulosta. Jos hallitus ei kykene ratkaisuihin, hallitus ei voi jatkaa. Suomi ansaitsee hallituksen, joka kantaa vastuuta suomalaisten asioista ja tekee vaikeita, mutta oikeita päätöksiä”, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo.

“Kaikki ainekset päätöksiin ovat pöydällä. Hallituksen pitää kertoa, miten se tasapainottaisi julkisen talouden ilman veronkorotuksia. Työllisyyden osalta on linjattava uudesta 120 000 työpaikan tavoitteesta. Yrityksille on saatava vakaa ja ennustettava näkymä, jotta mahdollisimman monen suomalaisen työpaikat voidaan turvata”, Orpo jatkaa.

Kokoomus kritisoi hallitusta myös siitä, että se ei ole tuonut eduskunnalle uutta hallitusohjelmaa, vaikka nykyiseltä ohjelmalta on pudonnut pohja. Pääministeri Marin torjui vaatimuksen uudesta hallitusohjelmasta viime lauantaina. 

“Hallituspuolueidenkin riveistä on tunnustettu, että vanhalta ohjelma on uusissa oloissa pudonnut pohja pois. On parlamentarismin halventamista väittää jatkavansa vanhalla ohjelmalla, kun tilanne ympärillä on dramaattisesti muuttunut ja hallitus on itsekin muuttanut toimintaansa sen mukaisesti”, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo.

Kokoomus vaatii, että hallituksen korvat kuulevat myös elinkeinoelämän hätähuudon.

“Se, että Suomen hallitus ja elinkeinoelämä on riidoissa, ei edistä yhtään Suomen asiaa. Hallitus ei voi olla tukkanuottasilla elinkeinoelämän kanssa, vaikka ideologia kuinka vetäisi siihen suuntaan. Nyt tarvitaan yhteistyötä, jossa valtion ylin johto ja elinkeinoelämä käyvät tiivistä vuoropuhelua ja hakevat yhteistä suuntaa ristivedon sijaan”, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen sanoo.