Perussuomalaiset Naiset: Maaseudun elinkeinot on turvattava – suomalaiselle ruoantuotannolle kunnianpalautus

Perussuomalaiset Naiset eivät voi hyväksyä hallituksen aikeita nostaa elämisen kustannuksia muun muassa lämmityspolttoaineiden verotusta kiristämällä. Naisjärjestön hallitus huomauttaa, että tällaiset korotukset osuvat pahimmin juuri maaseudun asujiin ja yrittäjiin.


– Ajatteleeko hallitus, että mummonmökissä eläkevuosiaan viettävä ihminen tekee valtavan maalämpöinvestoinnin öljylämmityksen tilalle? Sellaisiin ei ole kuin harvoilla varaa.

Maataloudelle kunnianpalautus

Polttoaineveronkorotukset ovat myrkkyä myös maataloudelle, jonka kannattavuus entisestään heikkenee. PS-Naiset vaativatkin omavaraisen ruoantuotannon kunnianpalautusta ja panostusta puhtaaseen lähituotantoon.

– Hallituspuolue vihreistä sanottiin juuri, että suomalaisia eläintuotteita tulisi boikotoida. Tällaiset hallituspuolueiden linjaukset ovat myrkkyä vastuulliselle ja puhtaalle maataloudelle ja elintarviketeollisuudelle. Mitä he oikein miettivät?

– Lisäksi tulisi miettiä keinoja elintarvikekaupan liiallisen keskittymisen kitkemiseksi. Alkutuottajan osuus aina vain pienenee, kun välikädet ja kauppa vievät sievoisen osan.

EU ei pelasta maataloutta

Hallituksesta usein perustellaan, että ilman EU:n tukea maatalous ei pyörisi. Tämä on naisjärjestönkin mukaan totta, mutta on huomioitava, että Suomi maksaa EU:lle valtavasti enemmän kuin sieltä saa.

– Jos me saisimme kansallistaa tukemme ilman EU:n ohjausta, meillä olisi varaa tukea maataloutta paremmin. EU:n selän taakse meneminen on vastuutonta. Valitettavasti Suomi on kuitenkin ottanut linjan, jossa kiltisti maksetaan EU:lle, kumarretaan jopa päättömille määräyksille ja odotetaan, jos itsellekin jäisi jotain, PS-Naiset jyrähtävät.

Eettisesti tuotettua puhdasta ruokaa

PS-Naiset huomauttavat lisäksi, että suomalainen ruoka on eettisesti tuotettua ja puhdasta.

– Eläinten hyvinvointi on joitain yksittäistapauksia lukuun ottamatta prioriteetti. Toisekseen lihamme on puhdasta ja antibioottitasot erittäin alhaisia vertailumaihin nähden.

Lisäksi PS-Naisten mukaan viimeistään koronakriisi on osoittanut, kuinka tärkeää oma ruoantuotanto on.

– Huoltovarmuus on avaintekijä. Alkuvuodesta naapurimaassa Ruotsissa tähän herättiin koronan alkaessa jyllätä. Siellä omavaraisuusaste on vain 50 prosenttia, kun se Suomessa on noin 80 prosenttia. Korkeasta omavaraisuudesta on syytä pitää kiinni, naiset toteavat.

Maaseudulle elinvoimaa

PS-Naiset vaatii, että hallitus peruu polttoaineveronkorotukset ja aloittaa työn maaseudun elävöittämiseksi. Koronakriisin myötä muuttoliike maaseudulle kaupunkikeskuksista onkin kasvanut.

– Hallituksen tulee tukea tätä ilmiötä muun muassa erilaisin työssäkäyntiporkkanoin ja lopettamalla asumis- ja liikkumiskustannusten korottamisen.