Sdp:n kansanedustaja Kim Berg patistaa kuntia päivittämään talouslukunsa hallituksen budjettiesityksen ja lisätalousarvion mukaan

On erittäin tärkeää, että koronavirustilanteen välittömiin kustannuksiin, koronasta aiheutuvan hoito- ja palveluvelan purkuun sekä kuntatalouden tukemiseen esitetään talousarviossa yhteensä noin neljän miljardin euron kokonaisuutta, toteaa Berg, joka toimii myös Kuntaliton valtuuskunnan varapuheenjohtajana.

Monissa kunnissa on käyty tänä vuonna yt-neuvotteluja ja suunniteltu kipeitä toimia talouden tasapainottamiseksi. Onkin erittäin tärkeää, että hallitus osoittaa tämän syksyn lisäbudjetissa kunnille 400 miljoonan euron lisäyksen peruspalvelujen valtionosuuteen ja sairaanhoitopiireille 200 miljoonaa lisärahoitusta. Lisäksi ensi vuonna kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia korotetaan vielä 300 miljoonalla eurolla ja kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta nostetaan kymmenyksellä 550 miljoonaan euroon. Hallitus kompensoi myös kunnille uusista tehtävistä, kuten laajennetusta oppivelvollisuudesta koituneet kulut vielä erikseen.

Berg huomauttaa, että hallituksen kuntapaketin kuntakohtaiset tuet auttavat tasapainottamaan isompien ja pienempien kuntien taloutta, mutta näitä euroja ei juuri missään kunnassa ole voitu vielä ottaa huomioon taloutta suunnitellessa.

– Esimerkiksi pohjalaiskuntiin pelastuspaketti tuo miljoonia euroja, joilla voidaan rahoittaa kuntalaisille tärkeitä palveluita sekä voimme toivottavasti välttää ainakin pahimmat leikkaukset, lomautukset ja irtisanomiset tänä ja ensi vuonna. Nyt onkin syytä tarkistaa oman kunnan saamat lisätuet ja vaatia virkamiehiltä päivitettyjä talouslukuja, joissa pelastuspaketti huomioidaan. vaasalainen Berg sanoo.

Bergin mukaan julkisen talouden kestävyyttä ei tule tässä vaiheessa hoitaa leikkauksin ja veronkorotuksin, kuten oppositiosta esitetään, koska niiden haitalliset vaikutukset ovat tässä tilanteessa merkittävästi suurempia kuin hyödyt.

Lähde: STT Info