SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Aluevaaleissa on kyse hoitoon pääsystä ja hoidon saannista

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Historian ensimmäiset aluevaalit käydään nyt, ennakkoäänestäminen on jo alkanut ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 23.1.2022. Näissä vaaleissa valitut päättäjät tulevat tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat meidän kaikkien hyvinvointiin ja arjen turvallisuuteen pitkälle tulevaisuuteen. Sosialidemokraatit ovat näissä vaaleissa varmistamassa, että jokaisen suomalaisen yhdenvertainen oikeus laadukkaaseen, oikea-aikaiseen hoitoon toteutuu maan joka kolkassa ihmisen asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta.

– Aluevaaleissa on kyse hoitoon pääsystä ja hoidon saannista. Näitä perimmäisiä asioita on tärkeää entisestään korostaa vaalien kynnyksellä. Nyt valittavien aluevaltuustojen tehtävä on huolehtia, että oikea-aikainen hoitoon pääsy ja hoidon saanti toteutuvat kaikilla hyvinvointialueilla. Tämän tehtävän toteuttamiseen on myös Pohjois-Savossa lujasti sitouduttava. Se tarkoittaa, että avun ja hoidon on oltava ihmisten saatavilla lähellä ja helposti. Kärsit sitten selkäkivusta, uupumuksesta tai mielenterveyden haasteista on näihin saatava apu yhdellä yhteydenotolla nopeasti ilman turhaa odottelua ja pomputtelua luukulta toiselle. Oikea-aikainen hoitoon pääsy on tärkeää, koska useimmat vaivat on helpointa hoitaa varhaisessa vaiheessa, kun taas odottelu vain pahentaa tilannetta. Oikea-aikainen hoitoon pääsy on myös taloudellisesti järkevää: kun ongelmat pystytään ratkaisemaan helpommin, pystytään samoilla hoitoresursseilla auttamaan useampia ihmisiä, sanoo SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen.

– Me sosialidemokraatit pidämme huolta siitä, että perusterveydenhuollossa kiireettömään hoitoon pääsee 7 päivässä hoidon tarpeen arvioinnista. Lupaus hoitoon pääsystä koskee sekä fyysisiä että psyykkisiä terveysongelmia. Samoin suunterveydenhuollon kiireettömään hoitoon on päästävä kolmessa kuukaudessa nykyisen kuuden sijasta. SDP:n johtama hallitus toteuttaa 7 päivän hoitotakuun ja sitä koskeva hallituksen esitys on lausuntokierroksella. Hoitotakuusta säädetään eduskunnassa, mutta sen toteuttaminen tapahtuu hyvinvointialueilla. Juuri siksi on erityisen tärkeää, että aluevaaleissa sosialidemokraatteja valitaan päättäjiksi aluevaltuustoihin varmistamaan hoitotakuun käytännön toteutuminen alueilla. Paras keino varmistaa seitsemän päivän hoitotakuun aito toteutuminen on antaa äänensä aluevaaleissa sellaisille ehdokkaille, jotka ovat valmiita asettamaan ihmisten hyvinvoinnin etusijalle, päättää Tuula Väätäinen.

Lähde: STT Info
Kuva: Jukka-Pekka Flander