
SDP:n kansanedustaja ja entinen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén kysyy Orpon hallitukselta, mitä se aikoo tehdä yksityisten ostopalveluiden käsistä karanneelle hintalapulle.
– Julkisuuteen on viime päivinä noussut yhä huimempia esimerkkejä terveysfirmojen harjoittamasta kiskonnasta niiden myydessä lääkäri-, hoitaja- ja muuta työvoimaa verovaroin toimiville hyvinvointialueille. Myös hyvinvointialueiden osavuosikatsauksissa on ilmennyt voimakasta kasvua ostopalvelujen ja vuokrafirmojen palveluiden hankinnassa. Osaltaan tämä selittää myös hyvinvointialueiden alijäämiä. Valtion rahoituksessa oli vuodelle 2013 varauduttu 3,5 prosentin kustannustason nousuun, mutta kyseisissä palveluissa on ilmennyt jopa 100 prosentin nousua, tiivistää Lindén.
Suurta huomiota on herättänyt esimerkiksi Mehiläisen voittama tarjouskilpailu Etelä-Karjalan hyvinvointialueella. Kolmen silmälääkärin ostopalvelun kustannus on yli 300 000 euroa kuukaudessa. Terveyskeskuksissa vastaavasti firmat laskuttavat jopa kolminkertaista korvausta verrattuna hyvinvointialueen itsensä palkkaaman lääkärin kustannuksiin. Vain osa tästä kulusta ohjautuu itse työn tekevälle lääkärille ja merkittävä osa firmalle, joka toimii palvelun myyjänä.
– Aidosti yksityisillä markkinoilla, joilla potilaat maksavat suoraan itse hoidostaan, hillitsee kiskontaa ainakin osin potilaiden maksukyky. Kun julkinen taho on maksajana, ei rahastukselle tunnu olevan kattoa, kritisoi Lindén. Sosiaalipalveluissa, kuten lastensuojelussa, on havaittavissa samaa ilmiötä.
– Kokoomus on perinteisesti ajanut yksityiselle sektorille vahvempaa roolia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Onpa puolueen tiivis yhteistyö terveysfirmojen kanssa jopa näkynyt avainhenkilöiden keskinäisenä ”pyöröovi-ilmiönä”. Varmasti myös kokoomuslaisten ehdokkaiden saama vaalituki yksityisiltä terveysfirmoilta on melkoinen. Kevään hallitusneuvotteluiden jälkeen yksityinen sote-bisnes kommentoi hallitusohjelmaa toteamuksella ”10 asiaa pyydettiin, 11 saatiin”. Hallituksen ohjelmassa korostuukin voimakkaasti halu vahvistaa yksityisten tuottajien asemaa palvelujärjestelmässä, kritisoi Lindén.
– Sairausvakuutusjärjestelmän lisärahoitus on vastaavasti pois hyvinvointialueiden rahoituksesta ja lisää koko rahoitusjärjestelmän sekavuutta ja monikanavaisuutta. Se myös ohjaa avaintyöntekijöitä edelleen siirtymään julkisen toimijan palkkalistoilta yksityiselle sektorille. Kysynkin julkisesti pääministeri Orpon hallitukselta: aiotteko laittaa ”stopin” terveysfirmojen harjoittamalle hillittömällä verovarojen kiskonnalle? Nykyinen tilanne on epäterve ja siihen on syytä puuttua nopeasti ja päättäväisesti, päättää Lindén.
Lähde: SDP / Aki Lindén
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Muuta mielenkiintoista luettavaa
PC-pelit: Viihdettä ja haastetta
PC pelit tarjoavat laajan valikoiman viihdettä ja haastetta pelaajille ympäri maailman. Ne kattavat monipuolisia genrejä, kuten toimintaa, seikkailua, strategiaa ja roolipelejä. PC- pelaaminen mahdollistaa myös moninpelikokemukset ystävien kanssa verkossa. Pelit tarjoavat paitsi hienoja tarinoita ja grafiikkaa myös mahdollisuuden kehittää ongelmanratkaisutaitoja ja tiimityötä. Ne ovatkin vakiintunut osa nykyaikaista viihdemaailmaa ja tarjoavat loputtomasti elämyksiä pelaajille.
Pelihahmot: Tarinoidensankarit
Pelihahmot ovat videopelien sielu, tuoden tarinat ja seikkailut eloon. Nämä hahmot voivat olla sankareita, antisankareita tai monimutkaisia hahmoja, jotka herättävät tunteita pelaajissa. Heidän persoonallisuutensa, ulkonäkönsä ja taitonsa luovat yhteyden pelaajiin, syventäen pelikokemusta. Pelihahmot voivat toimia inspiraationa ja opettaa arvokkaita elämänopetuksia. Niinpä he ovat olennainen osa videopelien vetovoimaa ja merkitystä pelaajille.
Garmin älykello käteen ja kohti parempaa hyvinvointia
Garmin on esitellyt uuden vivoactive 5 -älykellon vanhamman Garmin vivoactive 4 tilalle. Uudessa Garmin vivoactive 5 mallissa on kirkas AMOLED-kosketusnäyttö. Kohtuuhintaisessa, jokapäiväiseen käyttöön tarkoitetussa laitteessa on laaja valikoima hyvinvoinnin seurantaominaisuuksia. vívoactive 5 auttaa ymmärtämään kehoa paremmin, neuvoo aktiivisempaan elämään ja tukee kuntoilutavoitteiden saavuttamisessa
Tehokkuutta edullisesti: Tutustu Samsung Galaxy A13 -puhelimeen
Koe sulava halpa suorituskyky ja loistava käyttökokemus Samsung Galaxy A13 -puhelimella, joka yhdistää edullisuuden ja laadun täydellisesti. Nauti upeasta 6,5 tuuman näytöstä, joka tarjoaa kirkkaat värit ja tarkan kuvanlaadun. Tehokas neliytiminen suoritin mahdollistaa sulavan sovellusten käytön ja multitaskauksen. Sisäinen tallennustila ja laajennettava muistikorttipaikka takaavat riittävästi tilaa suosikkisisältöjesi säilyttämiseen. Tartu tilaisuuteen ja hanki tämä huikea halpa puhelin, joka ei huuda hintalappuaan!
Oletko koskaan testannut nettisi nopeutta?
Internet nopeustesti on kätevä työkalu, jonka avulla voit mitata internet-yhteytesi nopeuden. Se mittaa sekä lataus- että lähetysnopeuden, antaen selkeän kuvan siitä, miten nopeasti voit ladata ja lähettää tietoja verkossa. Nopeustesti auttaa sinua varmistamaan, että internetyhteytesi toimii odotetusti ja tarvittaessa tunnistamaan mahdolliset ongelmat.