SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Hallituksen järjetön linja ruokkii aivovuotoa

Hallituksen järjetön linja

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan vaikuttaa sille, että ainoa asia, jossa perussuomalaiset on saanut hallituksessa tahtonsa lävitse, on suomalaisen yhteiskunnan kannalta katastrofaalinen linja työperäisessä maahanmuutossa.

– Millä ihmeen konsteilla Suomeen jatkossa houkutellaan osaavaa työvoimaa, jos ihmiset heitetään kolmessa kuukaudessa pihalle, jollei sopimusten ollessa katkolla sopivaa työtä heti löydy? Foreign Specialists in Finlandin kyselyn mukaan reilusti yli puolet, 61 prosenttia, lähinnä korkean asteen osaajista koostuvista kyselyvastaajista ei olisi täyttynyt työnhaussaan 3 kuukauden vaadetta. Pitäisikö tällaisten ihmisten nyt jättää Suomi? Ajassa, jossa korkea osaaminen on maamme menestyksen tae, hallitus haluaa itse aiheuttaa maahamme vakavan aivovuodon. En äkkiseltään keksi järjettömämpää politiikkaa.

– On aivan selvä asia, että tarvitsemme monenlaista työperäistä maahanmuuttoa Suomessa. Aivan kuten Nato-päätös ymmärrettiin maamme kannalta keskeiseksi, kaikki rintamalinjat ylittäväksi kysymykseksi, niin myös tarve työperäisestä maahanmuutosta tulisi nähdä Suomen tulevaisuuden kannalta yhteisenä ja tärkeänä tavoitteena. Me emme kilpaile työvoimasta yksin, vaan ottajia löytyy myös muualta.

Perussuomalaiset on muutamassa kuukaudessa pyörtänyt lähes kaikki vaalipuheensa. Ainoastaan Suomen kannalta järjettömin tavoite näyttää jääneen elämään.

– Perussuomalaiset tarjoavat kokoomuksen kanssa rintarinnan julmaa leikkauspolitiikkaa työssäkäyville ja lapsiperheille samaan aikaan kun ulkomaalaiselle työvoimalle näytetään ovea. Tänään ”työmies” Putkonen suorastaan valehteli todetessaan, ettei hallitus heikennä irtisanomissuojaa. Kyllä heikentää. Fakta ei muuksi muutu, vaikka sitä kuinka retoriikalla kuorruttaisi.

– Heikennyksiä, ovennäyttöä, käpertymistä ja riidan kylvämistä. Näin ei rakenneta huomisen Suomea. Näin kylvetään vakavia tulevaisuuden ongelmia, jotka tulevat sukupolvet saavat kantaakseen, summaa Razmyar.

Lähde: SDP Eduskunta (STT)
Kuva: Jukka-Pekka Flander


Muuta mielenkiintoista luettavaa

PC-pelit: Viihdettä ja haastetta

PC pelit tarjoavat laajan valikoiman viihdettä ja haastetta pelaajille ympäri maailman. Ne kattavat monipuolisia genrejä, kuten toimintaa, seikkailua, strategiaa ja roolipelejä. PC- pelaaminen mahdollistaa myös moninpelikokemukset ystävien kanssa verkossa. Pelit tarjoavat paitsi hienoja tarinoita ja grafiikkaa myös mahdollisuuden kehittää ongelmanratkaisutaitoja ja tiimityötä. Ne ovatkin vakiintunut osa nykyaikaista viihdemaailmaa ja tarjoavat loputtomasti elämyksiä pelaajille.

Pelihahmot: Tarinoidensankarit

Pelihahmot ovat videopelien sielu, tuoden tarinat ja seikkailut eloon. Nämä hahmot voivat olla sankareita, antisankareita tai monimutkaisia hahmoja, jotka herättävät tunteita pelaajissa. Heidän persoonallisuutensa, ulkonäkönsä ja taitonsa luovat yhteyden pelaajiin, syventäen pelikokemusta. Pelihahmot voivat toimia inspiraationa ja opettaa arvokkaita elämänopetuksia. Niinpä he ovat olennainen osa videopelien vetovoimaa ja merkitystä pelaajille.

Garmin älykello käteen ja kohti parempaa hyvinvointia

Garmin on esitellyt uuden vivoactive 5 -älykellon vanhamman Garmin vivoactive 4 tilalle. Uudessa Garmin vivoactive 5 mallissa on kirkas AMOLED-kosketusnäyttö. Kohtuuhintaisessa, jokapäiväiseen käyttöön tarkoitetussa laitteessa on laaja valikoima hyvinvoinnin seurantaominaisuuksia. vívoactive 5 auttaa ymmärtämään kehoa paremmin, neuvoo aktiivisempaan elämään ja tukee kuntoilutavoitteiden saavuttamisessa