
Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston uusi hallitus on päättänyt apurahojen jakamisesta loppuvuodelle 2021 ja alkuvuodelle 2022.
Hallitus jakaa kaikkiaan 58 150 euroa 38 hakijalle Suomesta ja Tanskasta. Hakemuksia saapui Suomesta ja Tanskasta kaikkiaan 85.
”On erittäin ilahduttavaa, että koronapandemiasta huolimatta pystymme jakamaan näin paljon apurahoja ja että olemme myös saaneet näin paljon hakemuksia molemmista maista. Se osoittaa, että molemmissa maissa ollaan hyvin kiinnostuneita oppimaan uutta ja vaihtamaan kokemuksia”, toteaa Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston vastavalittu puheenjohtaja, Suomen entinen pohjoismaisen yhteistyön ministeri Jan-Erik Enestam.
Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto toimi aiemmin kahdessa maassa, mutta yhteisellä valtiollisella päätöksellä rahaston kotipaikka on jatkossa ainoastaan Suomessa. Hallituksessa on yhteensä seitsemän jäsentä, neljä Suomesta ja kolme Tanskasta.
”Hallitustyön johtaminen tämän hallinnollisen muutosprosessin läpi tuntuu palkitsevalta. Minulla on paljon kokemusta vastaavien kehitystöiden johtamisesta ja uskon, että Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto hyötyy yhteisestä hallitustyöstä”, puheenjohtaja Enestam toteaa.
Vuonna 1982 perustetun Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston tavoitteena on edistää Suomen ja Tanskan välisiä yhteyksiä ja kulttuurivaihtoa. Rahasto myöntää vuosittain avustuksia yksityishenkilöille, järjestöille ja yhdistyksille erilaisiin yhteiskunnallisiin hankkeisiin ja kulttuuriprojekteihin.
Uudessa hallituksessa Suomea edustavat ministeri Jan-Erik Enestam, viestintäpäällikkö Mary Gestrin, kulttuurin edistämisen päällikkö Veikko Kunnas ja kirjailija Anni Ylävaara, tunnetumpi taiteilijanimellä Rosa Liksom. Tanskaa edustavat hallituksessa varapuheenjohtaja, muusikko, kulttuurivaikuttaja ja johtaja Christian Have sekä kirjailija ja runoilija Martin Glaz Serup ja entinen Folketingetin jäsen Maja Panduro.
Lähde: STT Info
One thought on “Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston uusi hallitus jakaa apurahoja yhteensä 58 000 euroa”